Päävalikko:
ORDO EQUESTRIS SANCTI SEPULCRI
HIEROSOLYMITANI
LOCUMENTENENTIA IN FINLANDIA
Pyhän Haudan Ritarikunnan Suomen Käskynhaltijan Lauri Gorskin KCHS puhe Italian Lähetystön Residenssissa Helsingissä 19.9.2009 pidetyillä hyväntekeväisyysillallisilla
Kristityt Lähi-Idässä
Pyhän Haudan Ritarikunnan hyväntekeväisyystyön pääasiallisena kohteena on Jerusalemin Latinalainen Patriarkaatti ja sen koulutustyö Pyhällä Maalla. Tämän työn kohteena eivät ole pelkästään Pyhällä Maalla asuvat katolilaiset, vaan kaikki alueen asukkaat uskonnosta riippumatta.
Keskeistä ritarikuntamme työlle on taata kristityille mahdollisuus jatkaa asumista ja elämistä Lähi -Idän tulenherkällä alueella. Mutta onko kristittyjä Pyhällä Maalla ja Lähi-Idässä?
Onko Lähi-Idässä kristittyjä?
Alkuun muutama tilastotieto - silläkin uhalla että numeroita on vaikea seurata ja että edellinen Jerusalemin Latinalainen patriarkka Michel Sabbah on sanonut, että Lähi-Idässä niillä on usein lähinnä symbolinen arvo.
Israelissa asuvista 7,3 miljoonasta ihmisestä on kristittyjä virallisesti n.150,000 – heistä suurin osa arabeja. Tämä luku ei kuitenkaan sisällä yli 300,000 Israeliin paluumuuttolain perusteella tullutta ei-juutalaiseksi luokiteltua henkilöä. Nämä yleensä Itä-Euroopan entisistä kommunistimaista tulleet henkilöt ovat useimmiten perhetaustaltaan ortodoksisia. Lukuun ei ole myöskään sisällytetty maassa olevaa suurta siirtotyöläisten määrää. Näistä iso osa on tullut katoliselta Filippiineiltä.
Palestiinassa, Länsirannalla, Gazassa ja niillä Israelin miehittämillä alueilla, joilla on voimassa rajoitettu palestiinalainen itsemääräämisoikeus, asuu n 3,8 milj. ihmistä; heistä kristittyjä noin 1%. Eli koko perinteisesti Pyhäksi Maaksi määritellyn alueen yli 11 miljoonasta ihmisistä kristittyjä on virallisesti yhteensä vain vajaa 200,000 henkilöä.
Jordanian kuningaskunnan asukasluku lienee siellä nyt asuvien lukuisten pakolaisten vuoksi noin 6 miljoonaa. Näistä ehkä ¼ -miljoona on kristittyjä, heistä 1/3 roomalaiskatolisia, 1/3 kreikkalaiskatolisia ja reilu 1/3 kreikkalaisortodoksisia.
Libanonin noin 4 miljoonan väestöstä kristittyjen osuus on pienentynyt noin 1,200,000:aan. Maa oli itsenäistymisen aikaan pääosin kristitty.
Syyrian asukasmäärä on hieman alle 20 miljoonaa ja heistä on noin 2 miljoonaa kristittyä. Irakin reilusta 28 miljoonasta ihmisestä kirstittyjä voisi arvioida olevan jäljellä vielä 800.000. Egyptin 82 miljoonasta kopti-ortodoksisia on perinteisesti arvioitu olevan n. 10%.
Lähi-Idässä arvioidaan siis olevan yhteensä vajaa 14 miljoonaa kristittyä. Joidenkin arvioiden mukaan määrä saattaa puolittua vuoteen 2020 mennessä.
Miksi kristittyjen määrä pienenee
Mutta numeroita parempi tapa tarkastella tilannetta on katsoa muutosta. Se on samanlaista kaikkialla. Aina osmannien 400 vuotta alueella vallinneen hegemonian päättäneen ensimmäisen maailmansodan lopusta saakka kristittyjen osuus on pienentynyt kaikkialla – Jerusalemissa, Bagdadissa, Damaskuksessa. Mutta ei ainoastaan osuus ole pienentynyt, usein myös absoluuttinen määrä on laskenut. Miksi?
Ensinnäkin siksi, että kristityt ovat usein paremmin koulutettuja kuin
väestön enemmistö. Ja kuten tiedämme, mitä korkeampi koulutustaso ja paremmat taloudelliset edellytykset, sitä pienempi perhekoko. Kristittyjen syntyvyysluvut laskevat. Toisaalta taas vähemmän kehittyneillä alueilla ja konservatiivisimmissa uskonnollisissa keskuksissa perheet kasvavat – sekä ultra-ortodoksijuutalaisten keskuudessa Israelissa että islamin vahvoissa keskuksissa muissa maissa.
Toinen syy kristittyjen vähemiseen on maastamuutto: kristityt lähtevät Pyhältä Maalta, arabimaailmasta ja Lähi-Idästä. Moni Lähi-Idän maassa elävä kristitty tuntee olevansa sosiaalisesti syrjäytynyt, jopa syrjitty. Joskus on puhuttu jopa kristittyjen vainosta, vaikka tämä lieneekin useimmiten liioittelua. Mutta syrjintää esiintyy kiistatta. Sen laatu vain vaihtelee maasta toiseen. Vaikka joissain maissa onkin ollut merkittäviä kristittyjä johtajia – kuten esim. Egyptin Boutros Boutros-Ghali – on korkeammat poliittiset virat ja sosiaaliset asemat yleensä varattu muslimeille ja juutalaisille.
Tosiasia on, että tämän päivän Lähi-Idän kristitty asuu juutalais-islamilaisessa maailmassa. (Ainoa pieni poikkeus pääsäännöstä – ja sekin horjuva – on Libanon.) On hän sitten maan kansalainen tai ei, hänen päivittäistä elämäänsä säätelee islamilainen tai juutalainen poliitiikka.
Kristittyjen tulevaisuus Lähi-Idässä
Onko kristityillä sitten tulevaisuutta Lähi-Idässä? Asiaa voi tarkastella kristillisyyden toimintamallin, maantieteen ja kristittyjen oman toiminnan kautta.
Toimiminen pienenä ryhmänä osana valtakulttuuria on haasteellista. Tämä koskee katolilaisia luterilaisessa Suomessa, mutta se koskee erityisesti kristittyjä Lähi-Idässä. Samalla lailla kuin katolilaisuus ei ole vain italialaisuutta, ei kristillisyys ole länsimaalaisuutta. Kristittyjen Lähi-Idässä pitää olla osa maiden väestöä. Ei niin kuin ennen, jolloin esim. Libanonissa hyvin koulutetut kristityt vielä jokunen vuosi sitten puhuivat keskenään vain ranskaa ja tuskin osasivat arabiaa. Näin tekemällä he julistivat itse itsensä ulkomaalaisiksi.
Lähi-Idän kristityt eivät voi leimautua länsimaalaisiksi, mutta heidän pitää pidättäytyä myös muiden etnisten taustojen painotuksista. Lähi-Idän maissa vallitsee yhä vahva heimoperinne. Jos esim. nykyiseltä Jerusalemin Latinalaiselta Patriarkalta Fouad Twalilta kysyy, mihin heimoon hän kuuluu, kysymykseen saa selkeän ja yksikäsitteisen vastauksen. Hänellä on beduiinitausta, ja siksi hän kuuluu tietysti määrättyyn perheeseen, klaaniin ja etniseen ryhmään. Mutta kristittynä hänen on pitänyt irrottautua tästä ja siirtyä laajemman kokonaisuuden palvelukseen.
Kristillisyyyden toimintaperiaatteisiin on aina kuulunut valtion-, etnisten- ja kulttuurirajojen ylitys. Kristinusko ei ole sidottu hallintoon ja hallituksiin. Se on kansainvälistä, etniset ja kulttuurirajat ylittävää. Se kattaa koko maailman. Ja katolisella kirkolla on tämä universaalinen ulottuvuus. Vaikka se saattaakin joskus sotkeutua etnisyyden, kulttuurin ja politiikan kiemuroihin, sen tehtävänä on palvella koko maailmaa.
Maantiede on aina aiheuttanut ongelmia Lähi-Idässä. Juutalaisuus on vahvasti aluehakuinen uskonto. Pyhä Maa luvattiin Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille, ja antiikin Juudean ja Israelin kuningaskunnat olivat siellä. Siksi se, että juutalaisten kotimaa Israel on juuri siellä missä se on, on äärimmäisen tärkeää kaikille juutalaisille.
Islam uskontona perustuu vahvasti sille keskeisiin pyhiin paikkoihin. Mekka, Medina ja Jerusalem ovat näistä tärkeimmät. Sillä, että Al-Haram as-Sharif, Kalliomoskeija ja Al-Aqsa ovat islamin hallussa, on valtava merkitys jokaiselle muslimille. Toinen intifada alkoi siitä, että Ariel Sharon meni aiemmin juutalaisille kuuluneella temppelialueella oleviin muslimien pyhäkköihin.
Kristinuskolla taas ei ole maantieteellisiä vaateita. Sen historialliset juuret ovat Pyhällä Maalla, eikä kristityille ole mitään yhtä vaikuttavaa vierailukohdetta kuin se. Pyhällä Maalla on kristityille vahva symbolinen merkitys. Mutta vaikka Pyhällä Maalla ei asuisi yhtäkään kristittyä, tästä ei aiheutuisi kristinuskolle perustavanlaatuisia ongelmia. Kristittyjen ei tarvitse omistaa pyhiä paikkojaan voidakseen vierailla niillä.
Paavin yksi nimike on "Pontifex Maximus". Tämä alunperin roomalainen pakanallinen arvonimi tarkoittaa sillanrakentajaa. Sillan rakentaminen tarkoitti antiikin aikana valtavaa etenemistä. Silta auttoi ihmisiä ylittämään jokia, helpotti kuljetusta ja avasi tien suurien ihmismäärien liikkumiselle. Kristittyinä me olemme kaikki sillanrakentajia. Haasteemme on kuroa kuilut umpeen. Näin myös Lähi-Idässä.
Ensinnäkin kristityt länsimaat ovat vuosien saatossa kokeillen ja keksien oppineet useita uusia asioita. Ne voivat välittää tärkeitä kasvun ja kypsymisen arvoja arabimaailmaan. Esimerkiksi kyky erottaa uskonnon ja valtion tehtävät toisistaan on tällainen tärkeä asia.
YK:n ihmisoikeusjulistukseen on kirjattu oikeudet uskonnon- ja omantunnonvapauteen. Nämä ovat mukana myös Vatikaanin II:n kirkolliskokouksen asiakirjoissa. Ajatus siitä, että ihmisarvo ja vapaus edellyttää yksittäisen ihmisen omantunnon kunnioittamista, antaa kullekin oikeuden vapaaseen uskonnon harjoittamiseen. Tähän ei aina ole mahdollisutta Lähi-Idässä.
Jos islamilainen maailma haluaa liittyä muuhun maailmaan, sen tulee kyetä yhdistämään nämä perustavat ihmisarvot osaksi arkeaan. Moniarvoisuus ei ole pahasta. Moniarvoisuus on tervettä. Se on arvo sinänsä. Kristityt, joilla on kokemusta moniarvoisuudesta, voivat auttaa islamilaista ja arabimaailmaa kehittymään ja modernisoitumaan.
Miten asiaan voi vaikuttaa Suomessa?
Lähi-Idän ongelmat ovat suuria, vaikeasti voitettavia ja kaukana meidän jokapäiväisestä elämästämme. Voimmeko me yksittäisinä kansalaisina täällä Suomessa tehdä asialle mitään? Tuleeko meidän tehdä jotain?
Ensinnäkin, kristittyinä yleinen velvolllisuutemme on auttaa hädänalaisia. Ne meistä, jotka ovat Pyhän Haudan daameja ja ritareita, ovat tämän lisäksi eritysesti sitoutuneet auttamaan Pyhän Maan kristittyjä. Nämä ihmiset ovat veljiämme ja sisariamme, jotka elävät heihin kielteisesti suhtautuvassa, osittain syrjivässä ympäristössä. Heillä ei ole niitä mahdollisuuksia, joita me pidämme itsestään selvinä. He tarvitsevat suoraa apuamme.
Toiseksi, mikäli me olemme aidosti huolissamme Lähi-Idän tilanteesta, meidän tulee käyttää edes pientä osaa aikutusvallastamme muuttaaksemme oman maamme suhtautumista tilanteeseen siellä. Ritarikuntamme paavi Paavali VI:n ajoilta perustuva perustuslaki toteaa, että merkittävä Pyhän Haudan Ritarikunnan jäseniä luonnehtiva hyve on "rohkea taistelu oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta”. Oikeudenmukaisuus, rauha, ihmisoikeudet ja sovinto ovat elintärkeitä asioita jokaiselle ritarikuntamme jäsenelle ja ystävälle – ja erityisesti oikeudenmukaisuus ja rauha Pyhällä Maalla ja Lähi-Idässä. Jokainen meistä voi omalta osaltaan auttaa varmistamaan, että kristilliset arvot, kristillinen etiikka ja kristillinen oikeudenmukaisuus on mukana maassamme käytävässä keskustelussa ja edunvalvonnassa.
Kolmas hyvin käytännöllinen asia, jonka voimme tehdä, on auttaa niitä kristittyjä, jotka kaikesta huolimatta haluavat lähteä Pyhältä Maalta ja Lähi-Idästä ja tulla maahamme. Me voimme toivottaa heidät tervetulleiksi, helpottaa heidän muuttoaan ja avustaa heitä asettumisessa tänne.